Vapaapäiväahdistus

Luin lomalla (olimme pari viikkoa sitten Kreikassa lomareissussa) Anna Perhon kirjan Antisäätäjä. Suosittelen kirjaa ihan ehdottomasti kaikille, jotka miettivät välillä että olisipa tekemisessäni enemmän tolkkua. No, hän puhuu kirjassa myös siitä, että vapaapäivät olisi hyvä suunnitella. Se voi monen korvaan särähtää älyttömältä, mutta koin suuren oivalluksen tästä lukiessani. Sillä minua on usein rassannut se sekalainen laahustaminen ja asiasta ja ajatuksesta poukkoileminen, kun ei ole mitään tekemistä. Sitten sitä miettii koko vapaapäivän, että mitäs tehtäis. Käytäiskö jossain, mentaiskö vain kävelylle, pitäis siivotakin (ei jaksa), pelattaisko jotain... Ja sitten tämän kaiken välissä kaikki harhautuvat touhuamaan jotain ja hetken päästä ollaan saman kysymyksen äärellä. Asia on aivan eri niinä päivinä kun tuntuukin siltä, että voi vaan hengailla yöpuvussa koko päivän. Silloin se on ihan fine - ei tarvitse tehdä mitään! Silloin se tuntuu levolta. 

Perho kirjoittaa "Lepo on tekemistä tai harkittua paikallaan olemista, joka lisää lepääjän henkistä ja fyysistä virettä. Pelkkä paikallaan oleminen ei välttämättä palauta lainkaan, vaan väsyttää entisestään. Jos seuraat ympäristöäsi, huomaat nopeasti, että ne, jotka harrastavat tällaista passiivilepoa kaikkein eniten, ovat myös kaikkein väsyneimpiä."Passiivilevolla Perho tarkoittaa esimerkiksi sitä kun lepääjä "makaa paikoillaan, kuluttaa nollatason sisältöjä ja yrittää kaikin tavoin turruttaa aistejaan ja etäännyttää itseään todellisuudesta". Hän kirjoittaa, että "jos et suostu suunnittelemaan ajankäyttöä ja esimerkiksi selvittämään, mitä muu perhe haluaisi paljon kaipaamaltanne yhteiseltä ajalta, vapaa-ajasta tulee helposti juuri sitä, touhottavaa suorittamista, missä yritetään saman päivän aikana käydä Ikeassa, huvipuistossa, marketissa, syömässä ja siivota niin, että päivän päätteeksi kaikki ovat kiukkuisia ja turhautuneita." 

Se turhautuminen tulee minulle kyllä pahimmillaan jo vapaapäivän aamuna, kun alan miettiä mitä kaikkea tänään voisi tehdä, mutta todellisuudessa ei kuitenkaan tehdä (koska oleminenkin on mukava olla). Ja aikalailla Perhon kaavalla mentiin - syötiin kyllä mukava pidempi aamupala yhdessä, sitten aloimme lasten kanssa siivota heidän huonetta ja laittaa pieniä vaatteita kiertoon, jotta saatiin kaappiin tilaa. Sen jälkeen lähdettiin käymään kaupassa, jotta mies pystyi hetken lukemaan ensi viikon tenttiin, ja oli vielä tarkoitus käydä Turun Linnan tonttupäivillä. No, eihän me sinne ehditty, mutta mentiin pääkirjastoon pelailemaan hetkeksi ja pyörähdettiin Sokoksella kahvilla ja pikaostoksilla, kun oli -20 % ale. Vitsailtiinkin, että ehkä sitten taas vuoden päästä (nykyään ei tule juuri kaupoilla käytyä, varsinkaan koko perheenä). Vietettiin loppuilta sohvalla Possen seurassa, kuten varmaan kymmenissä tuhansissa muissakin kodeissa...

Tästä vapaapäivästä jäi oikein hyvä fiilis. Ehkä siksi, että aloin jo aamusta tehdä asioita, joita en ole pitkään aikaan ehtinyt (siivota ja järjestää esim. toiset kausivaatteet eteiseen), sekä tehtiin aamiaispöydän ääressä suunnitelma, mitä olisi kiva tänään tehdä. Sen suunnitelman voisi kyllä tehdä jo aiemmin, jotta ei tarvitsisi kokea vapaapäivän aamun turhautumista. Onpa ärsyttävää - onko tällaiset tuntemukset yleisiä, vai tuleeko "ongelma" lähinnä siitä, kun vapaapäiviä on ollut liian vähän? Kokeeko joku muu vapaapäivän ahdistusta? Itseasiassa, Perho kirjoittaakin kirjassaan, että suomalaisen tutkimuksen mukaan lauantai on viikon raskain päivä. Ilmeisesti en ole ajoittaisten tuntemusteni kanssa yksin. Älkääkä käsittäkö väärin, kyllä minä osaan nauttia myös olemisesta, en vaan ole osannut vielä paikantaa sitä, missä tilanteissa tuntemukseni viriävät levottomuuden ja turhautumisen puolelle..

Kuvituksena spontaanit hetket iltasohvalta.. <3 Ovathan nämä niitä parhaita hetkiä.

Katri