Mari kyseli blogin Facebookissa vähän ohjeiden perään, kun postasin pikaisesti brunssiviemisistä. Meillä on tapana järjestää naapurin ystäväperheen kanssa noin kerran kuukaudessa kunnon syömingit, jolloin tehdään yhdessä ruokaa. Vähän aikaa sitten perheen äiti kysyi, lähtisimmekö heidän kanssaan brunssille, mutta hoksasimme onneksi, että ehkä olisi järkevämpää ja kaikille mukavampaa järjestää brunssi kotosalla. Ruokailu sujuisi luultavasti helpommin, desibelejä ei tarvitsisi koko ajan yrittää hillitä, ja sitten kun tajuaa ahmineensa liikaa, voisi avata housujen napit ihan reteesti. Naapurit asuvat meiltä sellaisen sopivan matkan päässä ja vähän korkeammalla, joten ajattelin, että sieltä voisi sitten ihan hyvin vaikka kieriä kotiin. Ei ollut vaikea päättää, miten tämän kuun syömingit siis järjestettäisiin - sunnuntaibrunssi kaikilla herkuilla.
Työnjako oli sellainen, että naapurit lupasivat hoitaa lämpimäiset ja leipätarvikkeet, sekä lihapuolen ja jälkiruoaksi omenakaurapaistosta. Minä lupasin tehdä vihreän salaatin ja lämpimän salaatin, ja mies savusti kalan, tutuilla ja turvallisilla siis mentiin. Ajattelin, että ehkä voisin suurpiirteiset ohjeet tänne vinkata, jos jollekulle niistä kirpoaisi uusia ideoita!
Vihersalaatti brunssille
kahta erilaista salaattia
fetajuustoa
granaattiomenaa
pekaanipähkinöitä
kastike salaatille
oliiviöljyä, hunajaa, suolaa, pippuria, sitruunamehua
Lämmin salaatti
2 dl kuskusia
2 porkkanaa
paprika
parsakaalin nuppuja
punasipulia
pannulle kasvisten kanssa sormisuolaa, pippuria, yrttejä maun mukaan
halloumijuustoa oliiviöljyssä paistettuna
kastike kuskusille
oliiviöljyä, suolaa, pippuria, hunajaa, sitruunamehua
Keitä kuskus pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori porkkanat, pese paprika ja pilko nämä suikaleiksi. Leikkaa parsakaali pieniksi nupuiksi ja pilko sipuli lohkoiksi. Paista kasviksia öljyssä pannulla kovuusjärjestyksessä, eli porkkanat ensin, sitten muut, jotta esimerkiksi paprikat eivät paistu löysiksi. Jätä purutuntumaa kasviksiin. Sipuli kannattaa huuhtoa ennen paistoa, jotta ylimääräinen kitkeryys häviää.
Savulohi
Mies laittoi lohen graavaantumaan edellisenä päivänä, jotta siihen tulee sopiva suola. Hänellä on sellainen pieni savustuslaatikko, jossa tulee spriipolttimot mukana, mutta tasaisemman lämmön vuoksi hän savustaa grillipaikallamme/nuotiolla. Sitten tarvitaan leppälastuja ja sokeripaloja vuoan pohjalle - leppälastut antavat makua ja sokeripalat väriä. Lämmön tasaisuutta pitää kuulemma kokoajan vahtia (lue: hyvää aikaa istua ulkona hiljaisuudessa). Savustuminen kestää puolesta tunnista kolmeen varttiin.
Laitanpa vielä samaan syssyyn Instan puolella kysytystä suolaisesta piirakasta perusreseptini.
Suolainen piirakka
Pohja:
100 g voita/margariinia
2,5-3 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä
Täytteeksi
mkp eli mitä kaapista löytyy (ks. alempaa ideoita)
2 munaa
2 dl kermaa
suolaa, pippuria, yrttejä
juustoraastetta
Pehmitä voita ihan hetki mikrossa, jotta sitä on helpompi nyppiä. Nypi jauhot ja voi, ja lisää lopuksi loraus kylmää vettä ja nypi vielä taikina tasaiseksi. Painele pohja vuokaan. Irtopohjavuoassa tehtynä piirakasta tulee kivan näköinenkin kaiken kukkuraksi.
Paista pohjaa ensin uunissa 225 asteessa n. 13 minuuttia. Vispaa munat rikki ja lorauta kerma joukkoon ja mausta. Laita täytteet esipaistetun pohjan päälle, ja kaada kermaseos päälle. Laitan usein osan juustoraasteesta kermaseoksen joukkoon, ja loput lisään paistamisen loppuvaiheessa.
Täytteenä on ollut esim
- jauheliha, pesto, paholaisenhillo, feta
- kikherneet, pesto, aurinkokuivattu tomaatti
- lohi, feta, kesäkurpitsa
- tomaatti, pesto, mozzarella
- porkkanaa (nopeasti pannulla paistettuna), artisokan sydämiä, punasipulia, vuohenjuustoa
- punajuurisiivuja (nopeasti pannulla paistettuna), purjoa, aurajuustoa
....... Tosiaan, mitä kaapista milloinkin löytyy, mutta juustonystävä on tyytyväinen kaikkeen, kunhan mukaan löytyy mitä tahansa juustoa.
Söin aamupäivän brunssilla niin paljon, että hädin tuskin jaksoin iltapalaa vähän syödä.. Joten aika hyvää oli, kuinkas muuten kun porukalla saa syödä! :)
Hyvää viikkoa!
Katri