Huh, olipa taas kemut! Aina ennen lastenjuhlia siivotessani mietin, minkä ihmeen takia ylipäätään siivoamme. Tunnin päästä kaikki on kuitenkin pitkin, ihan kaikki. No, tällä kerralla tosin taisi olla sen verran muuta puuhaa lapsilla, että homma ei riistäytynyt käsistä kaiken mahdollisen ja mahdottoman pöyhimiseen. :D Joo, mutta sekin on nähty, ja se on loppujenlopuksi pikku juttu. Pääasia, että on kavereita ja että tulevat synttäreille. Viikolla ajattelin, että olisipa kamalaa, jos kukaan ei tulisi lapsen syntymäpäiville... :( Pari viikkoa sitten luin Kodin Kuvalehdestä pikkupojasta, jolla ei ollut yhtä ainuttakaan kaveria, itku tuli. Olen jotenkin kamalan ylitunteellinen tuollaisissa asioissa, toisten ihmisten tunteisiin eläytyminen on yksi vahvimmista, mutta samalla heikoimmista lenkeistäni. Muistui mieleen oma yksinäisyys yläasteella. Toivottavasti omat lapset selviävät vähemmällä.
Kerroinkin perjantaina, etten ollut jaksanut suunnitella ja valmistella synttäreitä viikolla lainkaan. Luotin siihen, että Tigerista löytyy jotain koristusta, ja samoilla tutuilla herkuilla varmaan selviän. Mies tuli vasta lauantai-iltana koulureissulta, mutta ihanaa, että siskoni miesystävineen tulivat auttamaan etukäteen.
E tehtaili vaahtokarkkitikkareita, ja yhtä nopeasti syntyivät varmasti lapsille maistuvat suolaiset tikut. Suolaiseksi tein myös kahta erilaista suolaista piiraakkaa (ohje) ja tosi ysäreitä pizzakiekkoja lehtitaikinalevystä. Autonrenkaiksiko niitä sanottiin? Aika kuivakoita tuli, eivät ainakaan itselleni oikein maistuneet...
Sen verran yritin jotain uutta, että kokeilin Ruokapirkka-lehdestä nakukakkua. Nakukakun eli Naked caken ajatus on, että sitä ei kuorruteta kummemmin. Täyte on sen verran tuhtia, että se pysyy kakun välissä ihan riittävän siististi muutenkin. Tuollainen sopivan huoleton kakku sopii tällaiselle hätäisemmällekin emännälle. Samoin kuin pikkupavlovat, jotka tein samalla ohjeella, kuin täällä aiemmin julkaistut raparperiset minipavlovaleivokset. Lapsille oli jätskibaari, ja suklaakakkua nautimme sitten sukulaisten kesken. Kakku oli todella suklaisen tuhti, ehkä jopa liian tuhti omaan makuuni, mutta kaikille suklaakakkufanaatikoille varmasti toiveiden täyttymys.

Suurin osa vieraista oli pukeutunut prinsessaksi, mutta mahtui joukkoon myös yksi pikku pörriäinen. Hän näkyy harjoittelevan myös valokuvausta. Vinkkinä muuten Turun seudulla asustaville, että Lastenkirppis Pikkusiililtä voi vuokrata naamiaisasuja 5 € kerta + 10 € pantti, jonka saa takaisin palauttaessaan puvun. Olen käyttänyt vuokrauspalvelua jo monena vuonna, koska en ole viitsinyt ostaa pukuja omaksi - samaa naamiaispukua kun tuskin tulisi montaa kertaa käytettyä.
Juhlakoristukset saavat vielä pukea kotia muutaman päivän, sen jälkeen alkaakin ehkä jo joulumieli virittäytyä kunnolla - ajatella, enää reilu kuukausi, houhou! :)
Hyvää alkanutta viikkoa!
Katri