Olin jo heittämässä pihalle. Kamala karahka. Kerroinkin raahanneeni tuon kaljuuntuneen puun yläkertaan pois silmistäni. Ehkä salaa toivoin sen lähtevän vielä kasvuun, kun en poiskaan heittänyt.
Ennen joulua huomasin sen tiputtavan lehtiään vähitellen, ja jos vähänkin osui siihen, niin ropisi oikein kunnolla. Lopulta kaikki lehdet olivat pudonneet. Sitten satuin lukemaan jostain, että fiikukset pudottavat lehtensä talvella, ja muistelin, että ehkä tuonkin nimi oli joku ficus. Ja nyt - niin kaunista uutta vaaleanvihreää kasvua näkyvissä oikein kunnolla! Ihana kevään merkki!
![]() |
Tilanne, kun yksi ainoa vanha lehti roikkui siinä viimeisillä voimillaan. |


Aika karahkamainen olo on itselläkin jotenkin. Parin viikon sairastelu perheessä tuntuu ottavan koville. Ajatellaan kuitenkin, että kevättä kohti. Päivän pidentymisen huomaa jo, kun neljän aikaan on vielä valoisaa!
Hyvää loppuviikkoa!
FB | IG
Katri