Meidän kaupunkipuutarha - mindfulnessia ja iloa silmälle

May 13, 2016, 9:45 pm

≫ Next: Itse kehitelty arkiruoka bataatista

≪ Previous: Kohokohtia ja pohjamutia

$

0

0

Kaupallinen yhteistyö, IKEA

 

"Kevät toi, kevät toi..." en saa nyt mitään rimmaamaan siihen tuttuun rallatukseen, mutta mielessäni pyöriin vaan miten ihana on taas olla ulkona pitkän talven jälkeen! Kohta voisi laittaa kotiakin vähän kesäkuntoon, mutta ei nyt malta, kun tekee mieli vain haahuilla pihalla..

 

Muistanette, kun kerroin aiemmin kevätkylvöpuuhista ja seurasimme niiden kasvua? Eipä niistä meidän omista taimista tullut kuin honteloita heitukoita, mutta urbaani kotipuutarhurihan ei siitä lannistu.. Taimista ja yrteistä on nyt puutarhoilla valtavat valikoimat (tänään kävin hakemassa kesäkukkia ja yritin visusti pitää näppini erossa yrteistä, vaikka siellä oli tosi mielenkiintoisia erikoisuuksia houkuttelemassa!), joten laitoimme kesäkeittiötä varten yrttejä SALLADSKÅL-kukkajalalle grillin viereen. Saviruukut ovat taas niin kivannäköisiä, etenkin nämä INGEFÄRA-ruukut, joissa on vähän korkeampi tuo aluslautanen. Tekevät kivan kontrastin silmäähivelevän mattamustalle telineelle. Tomaatin laitoin isoon 20 litran sinkkivatiin, jota en nyt harmikseni löydä IKEAn nettisivuilta.

 

 

Meidän tättähäärä on tietysti innoissaan ollut mukana.. Häntä kiinnostaa kaikki missä tulee sotkua ja kun pääsee läträämään veden kanssa. Meillä on pihasaunan nurkalla vesisaavi ja hän on siellä jatkuvasti kurkottamassa kastelukannuunsa vettä. Sitten on tietysti vaatteet märkinä monta kertaa päivässä. Onpa kiva kun tulee kesä ja ne hihat oikeasti kuivuvat hetkessä.. Tuolla vähän järeämmälläkin SALLADSKÅL-kastelukannulla onnistuu kastelu hyvin, kun se kallistuu kätevästi kahdesta kahvasta kiinni pitäen.

 

Meistä tulee heti kevätauringon lämmittäessä sellaisia pihaherhiläisiä, että ei sieltä meinaa sisälle päästä. Mietinkin, että täytyy varmaan tehdä taas jotain ruokia pakkaseen, jotta on sitten hätänälkään jotain niinä päivinä kun ei viitsisi keittiössä notkua. Paljon olisi hommaa, mutta ei sitä lasten kanssa saa niin paljon edes tehtyä kun ajattelisi. Koko ajan pitää vahtia ettei ole matka tielle tai ojille, mutta minulle kelpaa ihan se haahuilukin.

 

 

Tämän pikku kaupunkipuutarhan pointti on meille enemmänkin psykologinen juttu.. Tomaatintaimista toivon satoa oikeasti, mutta yrttien käyttö on aina vähän viitseliäisyydestä kiinni. Tärkeintä on, että on voinut itse laittaa jotain kasvamaan ja ainakin tuo pikkuinen käy napsimassa ruohosipuliakin tosta vaan ruukusta suoraan.. Kasvimaalle on tarkoitus ihan lähiaikoina kylvää samoja kuin viime vuonnakin, eli porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta (perunoiden ja sipulien lisäksi), sekä erilaisia salaatteja. Se onkin sitten varsinaista mindfulnessia, kun työpäivän jälkeen kykistää kasvimaalle ja alkaa nyppiä rikkaruohoja!

 

 

Perjantai-illan ruokana oli laiskemman kokin tapaan tortillat, ulkona tietenkin.. Olisitte kuullut miten eskarilainen huusi riemusta kaupassa kun kuuli tortilloista... :) "HÄH!! TÄNÄÄN VAI!! OIKEESTI!!" Siihenhän yhtyi sitten pienempikin ja taas saatiin katseita...

 

IKEAn reissulta tarttui mukaan myös ulkoruokailuja ajatellen edullisia puuvilla-pellavaisia MARKNAD-tabletteja, GODIS-juomalaseja sekä FÄRGRIK-kulhoja ja maistatuksen uhrina DRYCK BUBBEL PÄRON-päärynäjuomaa. Kannatti maistaa - se oli nimittäin tosi hyvää, vaikka lapset eivät kyllä tykkää mistään porejuomista. Se oli vähän kuin limun ja mehun sekoitusta, ihanan raikasta!

 

 

Koska kasvatus on kaikkien asia, niin haluan kutsua sinutkin mukaan kaupunkikasvatukseen ja siihen liittyvään Instagram kisaan. Ota siis kuva lempiyrteistäsi ikkunalaudalla tai vaikka suuremmastakin kaupunkipuutarhasta, ja jaa se Instagramissa käyttäen tunnisteita #IKEAomasato, #IKEAkaupunkipuutarha ja @IKEAsuomi.  Instagram-profiilisi täytyy olla julkinen. Kampanjasivulta näet halutessasi lisätietoa, mutta näilläkin pärjäät.

 

Palkintona arvotaan 5 kpl 100 €:n arvoisia lahjakortteja!

 

Ai niin ja minuthan löydät Instagramista nimellä @katriah ja Facebookista www.facebook.com/tohkeissaan. :)

 

Aurinkoisia päiviä ja multasormia toivotellen,

 

Katri

*osa kuvissa näkyvistä tuotteista on hankittu blogiyhteistyön merkeissä.

---

Itse kehitelty arkiruoka bataatista

May 16, 2016, 11:06 am

≫ Next: Vaihtelua kesäkukkiin

≪ Previous: Meidän kaupunkipuutarha - mindfulnessia ja iloa silmälle

$

0

0

Aika vähiin ovat jääneet nämä ruokajutut blogista.. Talven aikana tuli kuvattua monetkin jutut, mutta en vaan löytänyt sopivia rakoja kirjoittaa, tai sitten en ollut riittävän tyytyväinen kuviin. Siellä ne arkiruokakuvat siis ovat jossain kymmenen tuhannen kuvan joukossa ja ohjeet häviävät päästä jo seuraavana päivänä. Vaan eilen alkuviikon ruokaa tehdessäni muistin, että näitä arkiruokajuttuja olette välillä toivoneet, joten muistinpa kuvata ja painaa määriä vähän tarkemmin muistiin.

 

 

Tämä ruoka on myös siitä kiva postata, että olen itse kehitellyt reseptin. Voihan olla, ettei tässä ole mitään ihmeellistä, mutta vähän vaihtelua arkiruokaan kuitenkin. Keksin joskus viime syksynä, että miksi en tekisi kiusausta bataatista. Nopeita kasvis- ja kalaruokia on välillä vaikea keksiä, joten vinkatkaapa jos olette jostain löytäneet nopeita, helppoja ja hyviä ohjeita.

 

Bataattivuoka

 

n. 1 kg bataattia siivutettuna

1-2 sipulia

2 dl soijarouhetta (tai härkäpapurouhetta tai vaikka jauhelihaa. Tämä määrä vastaa n. 400 g jauhelihaa)

loraus öljyä

kasvisfondia tai suolaa

pippuria

1,5 dl vettä

2-2,5 dl kuohu- tai ruokakermaa

kasvisfondia tai suolaa

pippuria

1 dl juustoraastetta

 

Kuori ja siivuta bataatti, pilko sipuli. Lorauta pannulle öljyä, ruskista ja mausta soijarouhetta siinä ihan kuin jauhelihaa. Näin soijarouheeseen imeytyy maku paremmin, eikä siitä tule vetistä ja mautonta, kuten helposti vedessä turvottamalla. Hetken päästä lisää vettä pannulle, jotta ruskistettu ja maustettu soijarouhe alkaa turvota.

 

Sekoita kerman joukkoon mausteita, kuten hieman kasvisfondia, suolaa tai yrttisuolaa, pippuria sekä yrttejä makusi mukaan. Minulla on Maggin kasvisfondia, jota voi helposti lorauttaa pullosta juuri haluamansa määrän, eikä tarvitse pilkkoa kuutioista..

 

Kypsennä uunissa 200 asteessa 45-60 minuuttia, ja lisää puolivälissä raastettu juusto pinnalle. Kokeile veitsellä bataattien kypsyyttä.

 

 

 

Hyvää viikonalkua!

 

FB | IG

 

Katri

 

 

Vaihtelua kesäkukkiin

May 18, 2016, 11:43 am

≫ Next: Tauluja ilman reikiä seiniin

≪ Previous: Itse kehitelty arkiruoka bataatista

$

0

0

Heikkoja kohtiani? Voi niitä on vaikka kuinka, mutta yksiä pahimmista ovat ehdottomasti puutarhaliikkeet keväällä... Siellä voisin pyöriä helposti tunnin, mutta kun menee lasten kanssa niin on se hyvä puoli, että ei voi ihan loputtomiin haahuilla. Toisaalta lapsethan viihtyvät siellä hienosti - on paljon ihasteltavaa ja tutkittavaa, ehkä jopa vähän jännittävä ympäristö lapsen silmin.

 

Olen ihastellut Kukkalan Sannan blogissa jo viime vuonna, että miten hänellä tuntuu olevan niin erilaisia kasveja kuin missään kaupassa. Samoin ruukkuja! Paitsti että nyt bongasin, että Granitissa on aika ihanan näköisiä betoniruukkuja.. Viime kesänä ostin pari sinkkiastiaa Paraisten Gårdloppisrallista (se on joku pihakirppistapahtuma), niissä on sentään jotain särmää! Tuntuu, että niitä iankaikkisen samoja kesäkukkia on joka paikassa, ja sellaisia hillittyn tyylikkäitä ei missään.. Vaikka toisaalta, kukissa jos missä revittelen ja väri-ilottelen.

 

 

Sitten hoksasin, että eihän kaikkien tarvitse olla kesäkukkia! Syksylläkin laitoin ruukkuihin korallikeijunkukkaa ja muita nättilehtisiä kasveja, ja myöhään syksyllä istutin ne maahan. Hyvin ovat juurtuneet ja lähteneet nyt jo kasvuun! Siispä ajattelin kokeilla, mitä käy isommalle, hienolehtiselle kuunliljalle ja  suippolehtisemmälle tarhapäivänliljalle. Ovat ne ainakin vähän aikaa nättejä, ja sittenpähän ne ovat tehneet tehtävänsä, ilahduttaneet sen oman aikansa. Eikös se ole niitä konmarioppeja myös?

 

Kesäkukista löysin myös jotain vähän uutta. Valkoinen harsomainen poutapilvi on sulostuttanut keveydellään meillä ennenkin, mutta tuollainen pinkki- ja pienikukkainen erikoinen neilikka oli ihan uusi tuttavuus.. Näyttää jotenkin sipulimaiselta kukinnoltaankin..

 

 

Olen ollut tosi saamaton kyllä konittamisen suhteen viime aikoina, liian isoja urakoita edessä... Juuri nyt on mukavampaa ulkoilla. Tänään työpäivän jälkeen ulkoillessamme huomasin, miten paljon on yhtäkkiä pihalla tapahtunut. Ihan viikossa! Oli järkyttävää tajuta, miten paljon asioita menee ohi arjen viipotuksessa. En ollut huomannut, että päärynäpuu kukkii, kirsikkapuuaita on ihan valkoisenaan kukista ja syreenissäkin näkyy jo liiloja nuppuja. Ärhäkkä roskaperenna meinaa nielaista pionipenkin ja vattupuskien juurella puskee sama kahjo, tyrnipuskissa on ihanan hopeanharmaat lehdet ja marjapensaat kukkivat. Ruohosipulikin tekee kukkiaan.

 

Muistan silloin ensimmäisen lapsen kanssa äitiyslomaillessani ihmetelleeni kevään kasvua. En ollut koskaan ennen seurannut niin tarkasti esimerkiksi vaahterapuiden lehtien puskemista pinkeästä silmusta aivan vaaleanvihreän, kiiltävän lehden kautta sellaiseksi valtavaksi kämmenen kokoiseksi, joksi ne yleensä miellämme. Silloin oli aikaa ihmetellä. Enkä väitä, varmaan olisi vieläkin jos osaisin pysähtyä ja elää siinä kuuluisassa hetkessä paremmin...

 

 

 

Vielä on terassin kesäfiilis vähän hakusessa ja parikin projektia kesken. Riipputuolin kankaan olivat hiiret puputtaneet, mutta Granitista löytyi nyt viikonlopun alesta uusi. Onneksi ehdin varaamaan yhden, ne kun loppuivat totaalisesti viikonloppuna. Mietimme myös, miten terassille saisi hieman aurinkosuojaa. Valkoinen Harmaja -blogissa näkyi viime kesänä valkoiset terassipurjeet, ja mietin, että tuollainen ratkaisuhan meidänkin terassille voisi sopia! Kuvissa on yleensä vain yksi kolmion mallinen terassipurje, niin en ollut hiffannut, että voisihan ne noin vierekkäinkin laittaa ja tolpan päähän, jotta jäävät riittävän korkealle... Hmm, katsotaan, miten tuo alkaa kalustua! Jutta osoitti terassipostauksessaan, että ihanan rento kesätunnelma syntyy jo tosi pienistä jutuista - aivan ihania kuvia!

 

Juuri nyt parasta pihalla on kuitenkin tramppa, joka kestää hyvin vanhemmatkin! Eihän siinä muuta voi, kun kaksi suurisilmäistä pyytää tulemaan mukaan ja suurinpiirtein kiskovat ylös...

 

Virtaa teidänkin loppuviikkoon!

 

FB | IG

 

Katri

Tauluja ilman reikiä seiniin

May 30, 2016, 11:12 am

≫ Next: Kesäilo kuvina

≪ Previous: Vaihtelua kesäkukkiin

$

0

0

No nyt on jollain insinöörillä välähtänyt! Bongasin jostain blogista vuosi sitten vinkin tarroista, joiden avulla voi kiinnittää taulut seinään. En olisi todellakaan ostanut tarrakiinnikkeitä ilman suositusta, koska en olisi uskonut, että taulu voi pysyä seinässä liimattavan tarran avulla. Enkä toisaalta sitäkään, ettei se jättäisi jälkiä.

Olin lykännyt kokeilua tosi kauan, koska olin ihan varma siitä, että jälki jää kuitenkin. Mutta kappas, se olikin tosi nerokas systeemi, enkä ainakaan minä saanut mitään jälkiä jäämään!

Paketin takana oli kuvalliset ohjeet vaihe vaiheelta, mutta silti tällä piiloblondilla kesti aika kauan tajuta miten ne tarrat oikein kuuluu laittaa. Paketissa on 8 tarranauhaa, eli yhden taulun kiinnitykseen tarvittava määrä. Googlettamalla löysinkin, mistä tuotteesta oli kyse, kun heitin jo paketin roskiin: Command taulukiinnike, jota myy ainakin Clas Ohlson.

Harmikseni minun oli tietenkin irrotettava taulu tarroineen samana iltana, koska tarkoitus oli testata teipin toimivuutta ja sitä, jättääkö tarra jäljet. Hyvin se kyllä sopi paikkaansa, joten täytyy varmaan napata paketti tai pari taulukiinnikkeitä mukaan sitten kun taas Clasulla tulee käytyä. Saisihan ne nauloillakin, mutta kyllä sitä on vielä kovin neuroottinen "vastamaalattujen" seinien suhteen. Tai oikeammin - laiskoja mahdollisen kittauksen ja uudelleenmaalaamisen suhteen... 

Ei ole varmaan koskaan ollut taulun laittaminen noin helppoa! Normaalisti mies hivuttelee taulua senttejä sinne ja senttejä tänne, sitten millejä tuonne ja millejä toiseen suuntaan, kun yritän himmata kaiken kohdalleen. Nytkin se olisi kyllä ollut tarpeen, kun olen näköjään lätkäissyt taulun ärsyttävän tasaisesti melkein samalle korkeudelle ikkunan yläreunan kanssa... Noo, mutta nythän sitä ei enää ole, joten taas on mahdollisuus sovitella paikkoja.

Kesä on saapunut oikein kunnolla ja blogikin on vaihtanut kesävaihteelle... Se tarkoittaa pitkiä iltoja ulkona ja vähemmän koneen ääressä, joten juttuja päivittyy kesällä todennäköisesti enemmän kuvapainotteisina blogin someen, eli Tohkeissaan-blogin Facebook-sivulle ja Instagramiin.

Lämmintä viikkoa!

Katri

Kesäilo kuvina

June 4, 2016, 11:49 am

≫ Next: Rimakauhu

≪ Previous: Tauluja ilman reikiä seiniin

$

0

0

Hiiiiih, on se kesä vaan kiva! Lapset kikattavat, vesi roiskuu ja aurinko kuivaa! Saa juosta terassille syömään ja välillä sisälle viilentymään, roiskia kasvimaata kaivovedellä mielinmäärin ja kuivatella trampoliinilla.

Tulipa siitä kuvakimara.. Viime aikoina on tullut kuvattua niin paljon muutenkin, että kotona ei ole jaksanut hirveästi kaivaa kameraa esille, mutta on se vaan aina palkitsevaa kun onnistuu taltioimaan tuota lasten suurta riemua, pulleita poskia täynnä raparperipiirakkaa ja muuta elämisen meininkiä. Voin vielä kuulla korvissani tuon kirmaamisen..  Raparperipiirakka on muuten maailman muhkeinta, maisemakahvilan raparperipiirakka -nimellä kulkevaa.

 

Illalla käytiin vielä kävelyllä poimimassa kukkia tien vierustalta, ja kun päästiin kotiin niin neiti veti maalausalustan lattialle, heitti kukat siihen ja tokaisi pikulle, että "noni nyt aletaan sommittelemaan!". :D :D Mietin että mistä se tuollaisen sanan on kuullut! Mutta aika hartaasti hän niitä asettelikin maljakkoonsa..

Olin ihan unohtanut, että tänään oli päättäjäispäiväkin, kun ei tänä vuonna juhlittu lähipiirissä ylioppilaita. Mutta sen kun muistin, niin tajusin, että sehän tarkoittaa myös 11 vuotista taivalta meillä. Silloin toinen meistä juhli valkolakin saantia ja ilta oli kai jokseenkin otollinen päättää kissa-hiirileikki. <3 Pitääkin muistaa onnitella, kun tuo siippa tulee kotiin insinöörijuhlistaan... Sai valmiiksi neljän vuoden uurastuksen (työnohella viikonloppuisin 150 km:n päähän kouluun) ja se tarkoittaa tietysti aika ihanaa muutosta viikonloppuihin koko perheelle!

Ihanaa kesän alkua jokaiselle!

FB | IG

Katri

Rimakauhu

August 3, 2016, 9:10 pm

≫ Next: Kesälomatilinpäätös

≪ Previous: Kesäilo kuvina

$

0

0

Kesä on hurahtanut ihan yhtäkkiä loppupuolelleen. Tai ei sanotakaan niin.. Elokuuhan on yleensä mitä kauneinta kesää. Kaikki on vehreänä, illat ovat lämpimiä ja ihmisten silmissä tuikkii vielä kesäilo. Kesä on vienyt mennessään ja blogi on ollut ihan hiljaisena 6 viikkoa. Blogin Facebook ja Instagram ovat sentään kertoneet, että hengissä ollaan, sillä enhän minä kuvaamatta osaa olla. Ne ovat mukavan nopeita jakaa pieniä juttuja, kun ei jaksa viedä kuvia koneelle ja kirjoittaa koko postausta.

Järjestäessäni kaappeja (ne vähät mitä olen tässä lomalla tössötellyt) olen kai samalla yrittänyt järjestää päätäni ja ajankäyttöänikin. Vuorokauden tunnit riittävät johonkin, ja varsinkin kesäiltoina ne ovat menneet muuhun. Ihan vaan kaikkeen elämiseen. Syksy tuo tullessaan myös esikoisen koulun alkamisen ja taas hieman uudenlaisen arjen. Mietin, miten se perusarki läksyineen alkaa rullata, miten sovitan sivutyöt myöhäisiltoihin ja miten organisoisimme paremmin kaiken sälän, joka välillä aiheuttaa aivan tarpeetonta stressiä ja unohduksia.

 

Mietin onko tässä enää edes paluuta... Olen nimittäin nyt onnistunut myös kehittelemään itselleni jonkinasteisen rimakauhun koko blogin suhteen. Kun yhä useampi tuttu ja puolituttu lukee tätä, tulee väkisinkin miettineeksi, että mitenköhän kaikki tulkitaan.. Että jos on kuvannut kukat maljakossa niin siellä vaan päivät pitkät asetellaan kukkia..Ja lapsetkin ovat varmaan ihan heitteillä, kun äiti vaan bloggaa ja sisustelee..

Silloin, kun päätin kirjoittaa blogia omalla nimellä ja kasvoilla, ajattelin tämän myös henkilökohtaiseksi kehittymistehtäväksi. Kaltaiselleni ujostelijalle tekee vain hyvää paksuntaa vähän nahkaansa, ajattelin, ja päästä todellakin irti siitä mitäköhän ne muut ajattelee -mentaliteetista. Olen aina vähän ihaillut ihmisiä, jotka osaavat todella ajatella niin, ja olen kyllä siinä jonkin verran kehittynytkin. Mutta nyt on tullut takapakkia! Yhtäkkiä en enää osaakaan kirjoittaa luontevasti. Pelkäänkö, että minusta muodostetaan mielipide blogin kautta? Että ihmiset luulevat tuntevansa mutta eivät tunne kuin oman mielikuvansa? Eihän blogien tarkoitus ole kuvata vain tavallista arkea. Tai on kai niitäkin erikseen, mutta minua se arkisotku ei yleensä innosta kuvaamaan.

 

Kamalinta on, kun joku sanoo pöytää kattaessaan, että "ei tää nyt oo mikään nätti tää pöytä niin kun sulla aina!" Hieman kiusaannuttavaa! Mitä siihenkin sitten sanoo!? Tuntuu niin typerältä alkaa selittelemäänkin että "älä nyt viiti, eihän meilläkään..." (Voitteko kuvitella - tämä postaus on ollut minulla luonnoksissa pari päivää ja eilen jo toinen kaverini sanoi lähes tismalleen samalla tavalla!! Kerroin tästä avautumisesta joka on luonnoksissa ja nauroimme päälle, mutta sattuipa tosiaan hyvin...) Hei haloo, meillä laitetaan ne lautasliinat muutaman kerran vuodessa ja joskus saatan jopa laittaa jotain nättiä pöytään kun vieraita tulee. Ja joskus ihan muuten vaan, ihan omiksi iloiksi. Ai miksi? Koska visuaalisuus on minulle voimaa. En kestä sekasortoa enkä tavaroita ympäriinsä (siksi kai toivon löytäväni KonMarista ratkaisun), tulen pahantuuliseksi ja levottomaksi ja toisaalta huomaan tyyntyväni ja hymyileväni enemmän, kun ympärillä on silmänruokaa. Entä ne pari tuhatta muuta ateriointia vuodessa? Niinpä niin. Varmaan syödään ihan samoja makaronilaatikoita ja peruspöperöjä (ilman kattausta), vaikka salaatit ovatkin kuvauksellisempia ja kasvisruoka parempaa, ohjeetkin toivotumpia kuin ne samat joita kaikki muutkin syö aina. 

 

Olen ajatellut blogeja lukevilla olevan varmasti jo sellainen "blogilukutaito", että he tietävät kuvan olevan vain sadasosasekunti tilanteesta, eikä autenttinen kuvaus päivän huipuista ja notkoista. Eräs blogikaveri sanoikin, että ihmisethän lukevat blogeja siksi että haluavat katsella kivoja kuvia. No näin minäkin haluan uskoa, sillä enhän minäkään halua kuvata keittiönpöytiä tavallisessa iltahässäkässä ja vaatteiden noukkimista lattioilta. Enkä sitä, kun esikoinen viskaa kypärän ojaan ja mököttää kädet puuskassa kesken pyörälenkin. Sitten setvitään asiaa tunnin ja taas kasvatetaan.. Ja kasvetaan kai itsekin. Aloin ajatella, että ei kai kukaan luule että blogikodin elämä on pääsääntöisesti sitä, mitä blogissa näkyy? Pyörittelin asiaa ja päätin, että ne, jotka lukevat, ymmärtävät blogit vähän kuin aikakauslehtinä. Eivät nekään ole arkipäivän kuvausta, vaan hetki ajatella muuta ja relata, nähdä jotain nättiä ja saada ehkä ideoita. Ja ne, jotka eivät ymmärrä, voivat lakata tirkistelemästä ja kyräilemästä ja siirtyä vaikka seiskan ja iltasanomien sivuille.

Törmäsin viikonloppuna parikin kertaa Facebookissa Helena Salakan artikkeliin Emme me oikeasti tiedä, jossa pureskeltiin osuvasti sitä, kuinka sosiaalinen media luo meille vääriä käsityksiä ihmisten elämästä. Jonkun elämä näyttää kiiltokuvamaisen täydelliseltä, mutta mitä me oikeasti siitä tiedämme? Onko hän ehkä menettänyt lapsensa, tai parantunut vakavasta sairaudesta ja on niin ylitsepulppuavan onnellinen siitä mitä hänellä nyt on? Tietääkö tuokaan elämästä yhtään mitään... Niin on kaikki nättiä ja ihanaa ja lapsetkin niin söpöt eikä koskaan pahantuulisia. Se tyyppi, joka postaa kuvia reissuiltaan ympäri maailmaa, poseeraa sävysävyyn puettujen lasten kanssa ja fiilistelee uutta sohvaansa saattaa kärsiä mistä tahansa tragediasta, on se sitten vähän rankempi lapsuus tai vaikeuksia ihmissuhteissa. Mitä me tiedämme ihmisten taustoista sen paremmin kuin tämänhetkisestä todellisesta elämäntilanteesta? Luojan kiitos emme päivitä someen kaikkea, sillä kuka voimaantuisi toisten valituksesta? Sen sijaan voi vaikka soittaa ja kysyä että mitä kuuluu. Tai edes jättää tekemättä omia johtopäätöksiä. Koen usein kirjoittavani aika realistisesti myös siitä, että aina ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista.. Välillä väsyttää ja ottaa päähän, sekin kuuluu meille. Silti kauniit kuvat näyttävät tilanteen ehkä hyvin toisenlaisena. Lyhyt syväterävyysalue saa kaiken näyttämään niin nätiltä ja seesteiseltä. :) Voitte kuvitella vaikkapa tämän kuvan ympärillä vallinneen sotkun kun esikoinen kavereineen oli päättänyt leipoa muffinsseja minun öljytessä terassia...

 

Hmm, tulipa tästä pitkä ja pohdiskeleva, avautuminenkin ehkä. Blogihiljaisuus on siis todellakin rikottu, kertaheitolla. Painiskelen blogin tulevaisuutta mutta en voi olla ajattelematta niitä kaikkia mielettömän tärkeitä juttuja, mitä tämä bloggaaminen minulle antaa.. Tulen käyneeksi läpi ajatuksia, valikoin ja teen kuvat valmiiksi (muuten ne vaan hukkuisivat tuhansien muiden kuvien joukkoon), koostan kai jonkinlaista virtuaalista päiväkirjaa ja ehkä sen ansiosta jopa joskus koen saavani jotain aikaan! :D Ehkä tärkeimpinä asioina kuitenkin kerrottakoon, että olen tutustunut todella hienoihin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä ja tuttavia ja lähtenyt mukaan juttuihin, joihin en muuten olisi lähtenyt. Tämän blogin myötä olen myös opetellut valokuvaamaan, enpä olisi nimittäin uskonut että löydän näin aikuisiällä itsestäni jonkun uuden ulottuvuuden ja saan näin kivoja harrastuksia! Tämä kolmen vuoden blogitaival on siis ollut myös todella tärkeä henkilökohtainen projekti, joka on opettanut niin ammatillisella kuin henkisellä saralla todella paljon sellaista, mitä en olisi voinut kuvitellakaan.

Kiitos kaikille, jotka olette mukana keikkuneet tähän asti! <3 Myönnän, etten varmasti olisi jaksanut kovin kauaa kirjoitella ihan vain omaksi iloksi!

FB | IG

Katri

Kesälomatilinpäätös

August 9, 2016, 11:10 am

≫ Next: Siviilivihkiminen linnanraunioilla - hääpäivän muistoja

≪ Previous: Rimakauhu

$

0

0

Mihin se meni? Kesäloma, pidempi kuin koskaan aiemmin. Kuukausi yksin lasten kanssa, pari viikkoa vielä sen jälkeen kaikki yhdessä. Aika pitkälti se meni ihan tuikitavallisiin päiviin aamupaloineen ja päiväunineen, lounashässäköineen (jotka kyllä ulkoistin jollekin ammattilaiselle usein) ja ulkoiluineen. Rantapäivinä sännättiin rannalle ja pilvipäivinä pyörittiin joko kotinurkissa tai toisten nurkissa. Onneksi muillakin oli loma, lapsilla leikkiseuraa ja vanhemmilla juttuseuraa. Tuli ihan hoitovapaa-ajat mieleen, niin hyvässä kuin pahassakin.. :) Pidempi hoitovapaa ei olisi ollut minun juttuni. Tuntui, että tarvitsen jotain muutakin kuin sitä keittiön ja pihan välin kulkemista, omia juttuja ja tilaisuuden käydä kääntymässä jossakin muualla. Nimenomaan tilaisuuden, nimittäin toisaalta huomaan usein, että sitten kun voisin tehdä jotain yksin, en malttaisi lähteä kotoa ja lasten luota minnekään. Olen työstänyt tässä kesän aikana myös ajatuksen tasolla pientä elämäntaparemonttia... Heh, ihan ajatuksen tasolla!! Rupesi itseänikin naurattamaan... Siitä lisää kun saan ajatukseni muotoiltua.. Mutta toisaalta, tämä elämäntapamuutos onkin pitkälti korvien välissä, joten sietää sitä ajatellakin.

 

 

 

 

 

Joka tapauksessa, yksi kesän oivalluksistani liittyi luontoon. Se on meidän rauhan paikkamme. Kesällä käytiin paljon pienillä päiväretkillä lähialueen metsiin ja yövyttiin pari kertaa kansallispuistoissa teltassa. Siitä jäi kyllä valtava retkeilykaipuu, aina on uusi reissu mielessä. Pienempi on oppinut lähestulkoon kuivaksi, joten nyt on jo helppo lähteä. Alennusmyynneistä on etsinnässä isompi teltta, jotta mahduttaisiin kaikki oikeasti vierekkäin nukkumaan... Nyt se on sellaista osa poikittain, mies kulmasta kulmaan, pienin jossain jalkopäässä ja esikoinen kaikki raajat levällään...

 

 

 

Otettiin myös aikuisten aikaa, lähdettiin kaverin kanssa keskiviikkona yksille jokilaivoille ja tultiin neljältä kotiin. Loppuillan vesikuuri teki tehtävänsä ja kasilta ylös lasten kanssa, ei olisi edes huomannut mitään! Nuorena jaksaa... Vietiin lapset mummilaan ja lähdettin Ruisrockiin, pyöräiltiin aamuyöstä kotiin 25 km kilpaa auringonnousun kanssa. Vietettiin ihana miniloma Tampereella ystäväperheen kanssa. Sanottiin ystäville, miten hienoa on että he ovat meidän elämässä. Todettiin, että pitäisipä nähdä useammin, ja tehtiin suunnitelmia syksyn illanistujaisista.

 

Käytiin mökillä ja muisteltiin lapsuuden kesiä. Sitä kun vaan uitiin koko kesä ja syötiin jäätelöä. Hölläsin aika lailla kaikesta. Vanhat hyvät periaatteeni mm. nakkien ja jäätelön suhteen saivat jäädä jonnekin odottelemaan muita aikoja. Miten niin ei voisi ottaa jäätelöä lähes joka päivä? Kesä on vain kerran vuodessa ja kun näen noiden suurten silmien pyöristyvän äärimmilleen ja poskien venyvän jäätelöä myöden niin kyllä siinä tällainen heikkomielinen äiti taipuu.. Kaverini tietävät, että minulla on/on ollut kummallisia "hyvä äiti" periaatteita, joista valtaosalle olen taipunut kun elämä on osoittanut toista kuin oppaat.. Jotkin periaatteet joutavat romukoppaan, joistakin yritän pitää kiinni, joistakin täytyy luopua. Liika kaiken ajatteleminen ja kriittinen tarkastelu jos mikä minua stressaa. Kaikessa ei tarvitse olla niin tarkka ja tiedostava (voi miten inhoan tuota sanaa, mutta en keksinyt parempaa kuvaamaan sitä, miten kaikessa syömisessä, kasvatuksessa ym on aina joku varjopuoli, josta pitäisi olla tietoinen), kaikkea ei tarvitse tehdä itse, ja olennaiset asiat tietää sydämessään, niistä ei tarvitse kipuilla.

 

 

 

Tänä iltana olen katsellut näitä kuvia ja kirjoittamisen myötä pohtinut taas niin syviä. Minun piti ensin postata kevyesti Nauvon reissun kuvista, mutta kas kummaa teksti lähti taas liian asiapainotteiseksi. En näköjään osaa kirjoittaa vain kepeää päiväkertomusta! :) Spotifysta soi joku juuri tähän mielentilaan sopiva soittolista ja meinaan pakahtua noihin palleroihin, ja kaikkeen kiitollisuuteen. Tähän elämään.

 

Ihanaa arjen alkua kaikille! Tällaiselle arki-ihmiselle se on oikeasti aika ihana juttu. Sen kun vaan muistaisi niinä hetkinä kun jääkaapin, ruokapöydän ja tiskikoneen välin kulkeminen ottaa pannuun..!

 

FB | IG

 

Katri

Siviilivihkiminen linnanraunioilla - hääpäivän muistoja

August 27, 2016, 10:32 pm

≫ Next: Tunteita ravistelemassa

≪ Previous: Kesälomatilinpäätös

$

0

0

Ensimmäisen hääpäivän tienoilla on tullut paljon katseltua hääkuvia.. Olen myös yrittänyt valita kehitettäviä, mutta todennäköisesti ne ovat kehittämättä vielä viiden vuoden päästäkin.. :)

Vuosi sitten elokuun viimeinen lauantai oli yhtä kaunis, tosin ei ihan näin tuulinen. Vihkimistä oli salailtu juhannuksesta asti, ja äkkiä se pari kuukautta häävalmisteluihin menikin. Kerroimme häistä vain perheille ja kaasolle sekä bestmaneille, jotka kutsuimme vihmistilaisuuteemme. Isoja juhlia emme halunneet järjestää, minkä vuoksi häitä oli siirrettykin monta vuotta. Juhannuksena keksimme, että koska olimme järjestämässä tupareita loppukesään, niin siinä samalla voisi sitten julkistaa menneemme naimisiin.

Kaikki postauksen kuvat: Petra Veikkola

Sitten alkoikin aika järjestely, lähinnä puvun ja sormuksen löytämisen sekä terassin rakentamisen suhteen.. Halusimme panostaa valokuviin, ja päivä valittiinkin sen perusteella, milloin onnistuisi saada hyvä valokuvaaja ja siviilivihkijä paikalle. Siviilivihkiminen oli ollut meille selvä juttu jo muutaman vuoden, mutta vähän pelkäsin, tuleeko siitä niin juhlallista kuin haluaisin? Häät eivät olleet minulle mikään ultimaattinen elämähuipennus ja prinsessahaave, mutta toki toivoin tilaisuudesta kaunista. Käsitin, että toimitus on myös tosi lyhyt. Googlettelin vähän siviilivihkimisestä ulkona ja yritin vakuutella itselleni että kyllä siitä ihan kaunis varmasti tulee, mutta tosi vähän löysin mitään ideoita.. Törmäsin kuitenkin yhteen blogitekstiin, joka vakuutti minut siitä, että siviilivihkiminen miljöössä olisi meidän juttu, erityisesti jos löydetään kiva paikka. Silloin välähti, että Kuusiston Linnanrauniot tässä lähellämme olisi valtavan upea paikka vihkimiselle. Toisaalta voi ajatella, että vihkiminen on mielentila, ja uskonkin että kaikille se oma vihkiminen on kaunis, ajatuksethan sen tilanteen ja muistot tekevät.

Koska tuo blogiteksti muutti minun käsitykseni siitä että siviilivihkiminenkin voi olla juhlallinen, kaunis ja herkkä, päätin jakaa muutaman kuvan meidän vihkimisestämme. Vuoden olen miettinyt julkaisenko vai en, mutta edellä mainitun lisäksi haluan myös kuuluttaa, miten tärkeää on panostaa hyvään valokuvaajaan tärkeänä päivänään. Kuvaajanamme oli Petra Veikkola, joka ansaitsee kaiken näkyvyyden ja kiitoksen, mitä voin välittää, vaikka toki hän niittää jo muutenkin peräti kansainvälistäkin mainetta. Petran portfoliossa on meidän kuvien lisäksi aivan huikeita taidonnäytteitä, ei voi kuin huokailla... Kauniit muistot säilyvät vahvempina ja kauniimpina, kun ne on taidolla ikuistettu. Pääsin itsekin harjoittelemaan hääkuvausta oikean kuvaajan rinnalla pari viikkoa sitten, ja se oli kyllä todella haastava, opettavainen ja myös rohkaiseva kokemus. Koska ei ole vielä taitoa niin paljon kuin pitäisi olla kun toisten ainutlaatuista päivää ikuistaa, oli se minulle todella arvokas tilaisuus. Tulen varmaan jakamaan niistäkin joitain paloja lähiaikoina.

Jokatapauksessa, omana päivänämme ukkosmyrskyn uhka väistyi ja päivästä tuli mitä kaunein.. Varasuunnitelma oli vihkiä meillä kotona ruokailutilassa, mutta onneksi siihen ei tarvinnut turvautua. 

Tilaisuus oli rento, luonnollinen ja herkkä, juuri sellainen pieni josta kai olimme aina haaveilleet, kun emme löytäneet tilaisuutta ja halua ryhtyä suurten häiden järjestämiseen. Koska vihkikaava on lyhyt, ja siviilivihkimisessä ei ole niitä raamatullisia säkeitä, niin halusimme pitää toisillemme pienet puheet. Isompi tytöistä toi sormukset ja toki pienempikin halusi siihen tulla tättäröimään. Se oli juuri niin boheemia kuin halusinkin, kampauksesta lähtien. :) Myös hääkimpun halusin rönsyilevän rennoksi ja ehdottomasti siihen luonnonkanervaa.

Ystävämme lauloi meille häätanssiksi toivomamme Your Songin, kilisteltiin ja sen jälkeen vielä hetki paistateltiin päivää karun kauniilla raunioilla, jonka jälkeen kahvittelimme meillä. Lähdimme miehen kanssa hotellille ja kävimme vielä haukkaamassa pientä Aurajokirannassa. Se pimeä elokuinen ilta oli niin lämminkin vielä, että ei olisi voinut täydellisempi olla hääpäivän illaksi. Käyskennellä vielä hetki jokirannan valoissa, istua terassilla viltti hartioilla ja kerrata päivää, oliko kaikki oikeasti totta?

 

 

Viikko häiden jälkeen vietettiin tupareita ja hääsalaisuus oli säilynyt, mutta kyllähän moni aavisteli että jokohan... Vuosi on mennyt taas niin nopeasti, mutta mikään ei tunnu muuttuneen... Lapset kasvavat, mutta itse ei vanhennuta ollenkaan. Sama liekki kun säilyisi tulevatkin vuodet, niin olisi elämä antanut enemmän kuin voisin toivoa... <3

Kaunista kesänloppua kaikille, jotka täällä olette vielä poikenneet, vaikka satunnaisemmin olen kirjoitellut!

Blogi Facebookissa ja Instagramissa, jotka päivittyvät tänä syksynä varmasti tiuhempaan kuin blogi.

Katri

---

Tunteita ravistelemassa

August 30, 2016, 12:33 pm

≫ Next: Romantiikannälkään, maalaishäät

≪ Previous: Siviilivihkiminen linnanraunioilla - hääpäivän muistoja

$

0

0

Lasten tunteet... Niistähän voisi lukea montakin oppikirjaa, mutta siltikään harva ehkä sanoisi tunnekasvatusta helpoksi lajiksi. Tai edes että pystyisi aina suhtautumaan sen paremmin lapsen, kuin omiinkaan tunteisiinsa järkevästi. Tänään olen ravistellut tunteita pitkästä aikaa perinpohjaisesti, nimittäin Turun Kaupunginteatteri tarjosi bloggaajille mahdollisuuden päästä katsomaan lastenmusikaali Tivolin ennakkonäytöstä Linnateatteriin, ja siitä tulikin mukava, ajatuksia herättävä yhteinen reissu meille esikoisen kanssa.

Ennen esitystä käsikirjoittaja-ohjaaja Kimmo Virtanen kertoi meille tarinasta Tivolin takana. Lapsetkin viihtyivät sen hetken piirrellen ja kakkupalaa mutustaen.

Tivoli-musikaali kertoo suurista tunteista, ja siitä, miten toiset ovat sitä mieltä, että kovassa maailmassa tunteet tulee hillitä, mutta oikeastaan pitäisi ajatella kaikkien tunteiden olevan sallittuja, ja ne täytyy voida elää. Esityksen alkaessa viisivuotiaan valtavalla tunnekuohulla ja siinä oli pieni tilanne päällä äidin kanssa, meinasin huudahtaa IHAN KU MEILLÄ! mutta kuiskasin sitten vaan tytölle, että huomaatko, toisellakin tytöllä on joskus samanlaisia tunnemyrskyjä kuin sulla. Nauliintuneen katseen seasta kuulin pitkän ja syvän joooo'n, ja mietin, että tämä osuu ja uppoaa meille täysin.

"Tunne ol vähä ko ilmapallo, mitä enemmän sen antta paissu, sen holtittomammin se lentele kun siit päästä paine ja jos antta paissu liikka, se saatta niimpal kauhiast räjähtä." -Unikaveri Möttönen (lainaus)

Turun murretta puhuva pehmoleluhirvi Möttönen auttaa Sofiaa oppimaan ymmärtämään ja purkamaan tunteitaan, koska äiti kehottaa Sofiaa vain hillitsemään ne (niin ilon, surun kuin kiukunkin tunteet) ja Möttönen kaikkien unikaverien turkulaisena edustajana on ammentanut aimo viisauden maailman lasten tunteista. Musikaalin käsikirjoittanut ja ohjannut Kimmo Virtanen kertoo, että ajatuksena oli, että lasten olisi helppo samastua Sofian hahmoon, ja uskon tämän kyllä toteutuneen hyvin. Lasten reaktioita seuratessani ja tyttöni kanssa jälkeenpäin esityksestä jutellessani huomasin, että lapset eläytyivät voimakkaasti esitykseen ja erityisesti heidän tunteisiin. Niinhän ne tunteet muutenkin tarttuvat! Huomasin monesti itsekin herkistyväni kun ajattelin omaa lastani noiden samojen tunteiden kourissa, ja toisaalta - tunnustan - ajoittain myös itseäni hänen äitinsä saappaisiin. 

Blogikavereita mukana oli monta, mm. Anniina poikansa kanssa.

Kyllä tunnekasvatus on yksi vaikeimmista vanhemmuuden lajeista mielestäni.. Vaikka olemme pyrkineet ihan näiden samojen oppien mukaan auttamaan lapsia tunnistamaan, hyväksymään ja ilmaisemaan omia tunteitaan, niin silti on vanhempana välillä niin hukassa... Välillä vain silmät pyörivät päässä kun tuntuvat keinot loppuvan.. On kokeiltu puhaltaa kiukku ulos, on kokeiltu tömistää jaloilla lattiaan, on luonnollisesti yritetty sanoittaa kiukkua ja puhua mistä se johtuu, rauhoiteltu että se menee ohi, hengitä vaan ja äiti kestää... Tarkoitan, että mitä tehdä kun se kiukku ei vaan lakkaa? Se on selvä, että ei pidä tunteita sisälleen tukahduttaa, mutta en minä ainakaan ole vielä löytänyt täydellisen toimivaa keinoa kiukun purkamiseenkaan. Ja kyllä, sain itseni kiinni hillitse, hillitse -mantrasta, jota Sofian äiti tarjosi lääkkeeksi tunteiden purkauksiin. Joskus tuntuu, etteivät ne oppikirjaneuvot enää riitä. Sekin on selvä, että ketään ei saa satuttaa tunteen vallassa, mutta satuttamista on jumalaton kiljuminenkin. Millä siinä rauhoittelee? Niin, täytyy vaan kestää. Aina sekään ei onnistu, mutta yhä paremmalla menestyksellä.

Tämä oli todella hyvä teatterikokemus! Aikuisille ajateltavaa, mutta selkeästi myös lapsille iso kokemus. Esitystä suositeltiin 4-vuotiaista ylöspäin, mutta luulen, että esitys saattaa vielä nelivuotiaille (riippuen tietty lapsesta) olla vähän liian jännittävä ja nimenomaan tempaista mukaan niihin näyttelijöiden tunteisiin aika voimakkaasti. Veikkaan, että omakin tyttö olisi reagoinut pari vuotta sitten aika kovin. Nyt hän tykkäsi kyllä tosi paljon, vaikka sanoikin että jotkut kohdat oli vähän jänniä ja välillä eläytyi Sofian tunteisiin kovin. Hän kuitenkin osaa erottaa esitykset ja vaikkapa tv-ohjelmat todellisuudesta ja muistuttaa meitäkin välillä että ne ei ole totta, ei tarvitse pelätä. :)

Katselin Turun Kaupunginteatterin muuta tarjontaa syksylle ja aivan kutkuttavan hyvältä vaikuttaa myös Luolamiehen ruuhkavuodet, josta kerrotaan ohjelmistosivulla seuraavaa: On yksi asia tulla isäksi ensimmäisen kerran. Ja vastaavasti on aivan toinen asia tulla isäksi toisen kerran. Silloin nimittäin lapsiperheen tiukkojen tilanteiden kerroin ei ainoastaann tuplaannu, vaan tuntuu suorastaan räjähtävän käsiin. Aahhaaah, meinasin tikahtua jo kuvauksesta! 

Kuva: Turun Kaupunginteaterin mediapankki, Juha Harju ja Sam Sihvonen

Tivolin ensi-ilta on 31.8. Liput 45 minuutin musikaaliin ovat 10€, mikä on minusta oikein edullinen hinta näin hyvästä ja ajatuksella tehdystä esityksestä.

Saimme liput blogiyhteistyönä, kiitos vielä Turun Kaupunginteatterille lipuista! 

Mutta hei, mitäs tee muut tunteilijat siellä kotona? Onko nämä tunnehommat kaikille muille ihan simppeleitä?

FB | IG

Katri

Romantiikannälkään, maalaishäät

September 8, 2016, 11:13 am

≫ Next: Syysiltoihin

≪ Previous: Tunteita ravistelemassa

$

0

0

Voi mihin nämä viikot menevät! Viime aikoina olen miettinyt, miten ihmeessä ehdin aiemmin blogata useamman kerran viikossa.. Kovasti tekisi mieli nytkin, kuvia ja juttuja jää julkaisematta aivan liikaa mutta kun ei vaan kaikkea voi tehdä. Siihen olen oppinut viime aikoina nöyrtymään. On pitänyt priorisoida ja hyväksyä se, että nyt ei vaan ole aikaa eikä paukkujakaan kaikkeen mitä haluaisi tehdä..

Viime aikoina olen toisaalta saanut kuvata paljon, joten kyllä tästä tilanteesta saa myös olla tosi iloinen! Kerroinkin aiemmin, että sain kuvata ystävieni häissä muutama viikko sitten. Kysyin etukäteen varsinaiselta hääkuvaajalta, häiritseekö häntä jos minäkin kuvaisin. Nimittäin se olisi tosi tarpeellista harjoitusta... Miten muuten voisi kuvata elämänsä ensimmäisiä häitä, ellei olisi harjoitellut jonkun vaikkapa tutun häissä ilman, että tarvitsee olla ainoana vastuussa kuvista? Eihän minulla ole toista runkoakaan vielä, ja paaaljon paljon pitää kehittyä, mutta juuri sitä varten etsin tällaisia harjoitustilanteita. 

Kyselin juhlapaikalla valokuvaajalta paljon kaikenlaista ja loppuillasta rohkaistuin myös kysymään, voisiko hän katsoa kuvani ja antaa rehellistä palautetta. Vitsi miten jännitti kysyä, kun pelkäsin että haluanko tosiaan kuulla todellisen tuomion.. Mutta ilokseni palaute olikin tosi hyvää ja sain myös pari hyvää vinkkiä liittyen mm. kuvasuhteisiin sekä kontrastiin, mutta toisaalta kuvankäsittelylliset asiat ovatkin vähän enemmän tyyliseikkoja. Mutta se on ehdottomasti asia, jossa haluan kehittyä luovemmaksi. Miten saada kuviin oikea tunnelma oikeanlaisella käsittelyllä? Haetaanko  vaaleampaa, vähäkontrastisempaa ja eteeristä tunnelmaa vai vahvempaa ja ehkä dramaattistakin tunnelmaa?

Häät oli loihdittu (joo, nimenomaan varmaan taikasauvalla heilautettu) vanhaan navettaan, joka on jo muutaman vuoden toimittanut pikemminkin konehallin virkaa. Se on vaatinut lukemattomia työtunteja jo paljon aiemmin, ja oli kuulemma aika kova loppukirikin kaiken järjestelyn kanssa. Että kyllä niissä kotihäissäkin on aivan oma hommansa! Puitteet olivat aivan täydellisen rennon maalaisromanttiset ilman pitsihässäköitä. Illan hämärtyessä valonauhat ja kynttilät valaisivat krouveja seiniä ja heinäpaaleja. 

Lapsille oli tehty monenlaista nurkkausta, vipelsihän niitä mukana parisenkymmentä. Suosituin taisi olla traktorinrenkaiden ympärille tehty kaahailurata, joka oli niinikään erotettu mahtavalla heinäpaalirivistöllä. Meidän vauhtipää siellä tietty yhtenä rymyämässä... Siinä vaiheessa ei enää tarvinnut varoa vaatteitakaan kun pihassa piti luonnollisesti heti koittaa kuinka lujaa pystyy mekko päällä juoksemaan..!

Ihana kesähääfiilis tuli taas!! <3 Kunpa näitä olisi enemmän... 

Suuret kiitokset E ja J kun sain kuvata ja kiitos kaikille, jotka antoivat luvan kuvansa julkaisuun! 

Rentouttavaa viikonloppua kaikille! Me lähdemme huomenna viettämään hääpäivää ja lauantaina olisi tarkoitus mennä testaamaan sitä uutta telttaa, kun on luvattu vielä lämpimiä öitä... Voin jo niin tuntea, mikä raukeus minustakin taas löytyy sunnuntaiaamuna! :)

FB | IG

Katri

Syysiltoihin

September 11, 2016, 11:38 am

≫ Next: Words are empty

≪ Previous: Romantiikannälkään, maalaishäät

$

0

0

Pitäisikö jo antaa periksi syksylle? Syyskuun puolta väliä ajatellen aika hulppeat kesäkelit on tänä viikonloppuna ollut. Yökin oli vielä melko lämmin, paitsi miehen mielestä, jolle ei riittänyt makuupussia... Kohtalaisen nihkeä oli tunnelma aamulla teltassa ja laitoinkin villasukat jalkaan heti herättyäni, mutta ei mennyt kahta tuntia kun jo oli parisen kymmentä astetta lämmintä. Ihania, mutta välillä niin haasteellisia syyskelejä.

Aika vähän on tullut laitettua syksyä kotiin, mutta minä olenkin toisaalta aika perinteinen näissä jutuissa.. Kynttilöillä se on aika helppoa, sopii minulle. Hauskan nahkanaruilla kierretyn lasilyhdyn löysin maskulaisesta Mimosan kukasta, josta muuten on myös tuo pienempi harmaa ruukku. Siellä oli tosi kivoja rouheita ja rustiikkisia ruukkuja, ja vieläpä kivan edullisesti! Isompi harmaa ruukku on Kotilaiturilta, sitä olin tunnustellut jo aiemmin ja nyt lankesin. Minä olen sellainen hipelöijä. Täytyy olla pintaa ja näköä, mieluummin molempia samassa paketissa. Tuo langaton soitin on lunastanut paikkansa ihan ansaitusti meillä. Siinä on paljon parempi äänentoisto kuin puhelimessa, mutta silti voi puhelimesta ohjata soittolistaa ja äänenvoimakkuutta. Varmaan jo tosi vanhanaikainen juttu, mutta ilostuttaa meitä joka päivä. On vielä melko hyvin sisustukseen sopivakin...

Nyt niin trendikkäitä Ruska-astioita löysin Paraisilta vanhan tavaran liikkeestä, ja samaisen kyläpahasen joulumarkkinoilta, Gamla Malmens Julmarknad'eilta muuten löysin viime joulun alla tuon betonisen tyynyltä näyttävän kynttilän alusen.. Ne ovat muuten ihan must see -joulumarkkinat, kurkkaapa viime vuoden postaus markkinoilta. Voi ei, ei ollut tarkoitus alkaa tunnelmoida joulua vielä...

Vaikka olenkin ihan silkka kesän lapsi, on näissä syysilloissakin oma tunnelmansa. Minä ainakin tarvitsen tällaisia nättejä hetkiä pimeään syksyyn.. 

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa ja hyvää uutta viikkoa!

FB | IG

Katri

Words are empty

September 30, 2016, 11:00 am

≫ Next: Ennevvanhaammaalla

≪ Previous: Syysiltoihin

$

0

0

When words are most empty, tears are most apt

Max Lucado

 

Tänään

en löydä sanoja.

En ole löytänyt vähään aikaan.

Hiljaisuus on hyvä.

Ei niin suureen suruun ole sanoja.

Siihen pohjattomaan suruun, jota läheisimmät läpi käyvät. Miten tyhjältä osanotto kuulostaa... Miten suurelta kaikkien heidän tuska tuntuu sydämessä... En voi olla ajattelematta, mitä jos tämä tulisi lähemmäs. Olisinko osannut rakastaa, kiittää, ja sanoa tarpeeksi? Tai olisinko osannut olla kiitollinen jokaisesta hetkestä?

 

Sanotaan, että päivistään ei kukaan tiedä. Miten pelottava ajatus se onkaan.

 

At times our own light goes out and is rekindled by a spark from another person.

Each one of us has cause to think deep gratitude of those who have lightened the flame with us.

Ennevvanhaammaalla

October 1, 2016, 10:20 pm

≫ Next: Perjantaiparhaat

≪ Previous: Words are empty

$

0

0

Perunannostotalkoot vanhaan malliin, loistoidea! Äiti kai kylvi perunoita vähän suuremmalle läänille ihan sen vuoksi, että saadaan syksyllä viettää perinteikkäät perunannostajaiset. Silloin muinoin oli kyllä perunat isompia, matojakin pellossa... Miehetkin väkevämpiä. Ja miten sitä ruukataan päivitellä niitä vanhoja hyviä aikoja... 

 

Ajattelin ensin, että varmaan siitä edellisestä kerrasta on joku kymmenisen vuotta, kunnes tajusin, että voidaan lähteä kahdestakymmenestä.. En olekaan siis enää parikymppinen. Miten tässä näin pääsi käymään?

 

 

Vuosien takaisia muistoja heräsi monista pienistä jutuista, kuten jo heti saapuessamme paikalle tädin vaaleanpunaisen takin loisteesta. Takki on kuulemma yhtä vanha kuin minä, Tallinnasta. Veikkaan että Mustamäen torilta. Tuo perunannostoasento pylly pystyssä käsi toiseen jalkaan nojaten. Siihen on hyvä tukeutua toisen käden pöyhiessä muhevaa multaa ja pottujen kopistessa pärekoreihin. Miten turvalliselta tuoksuu multapölyn sekoittuminen traktorin polttoaineen katkuun... Se tuoksuu tekemisen meiningiltä.

 

Silloin muinoin perunasouvi oli niin pitkäpiimäistä hommaa, että me lapset keräsimme matoja lasipurkkeihin kun alkoivat perunat kyllästyttää. Tosin perunaakin oli monta kertaa enemmän kuin nyt, koko suvun vuoden tarpeisiin. Pitkä perunasouvi jaksettiin sen voimalla, että mamman veli ajelutti traktorin perään kiinnitetyn reen kyydissä rallia pelloilla ja metsäteillä. Ja tämä oli kuulemma ollut myös aiemman sukupolven motivaattori, joten tiettävästi nyt vietiin kolmatta sukupolvea kyydissä. Oli se reki kyllä kamalasti pienentynyt.. Samoin kuin tuvan puuliesi, joka ennen muinoin oli valtava möhkäle jota piti vähän varoakin. Joku oli kutistanut ikiajan paikallaan nököttänyttä oranssia jakkaraakin. 

 

 

 

Isä haki myös vanhimman polven paikanpäälle kotipaikalleen tunnelmoimaan, muistavat kuulemma lopun elämäänsä. <3 Äiti sisaruksineen oli nähnyt niin paljon vaivaa, lämmittänyt pirtin ja tehnyt ruoat parikymmenpäiselle pataljoonalle, syötiin ja muisteltiin. Oli muuten aika paljon mukavampi sukutapaaminen kuin ne perinteiset pönötysjuhlat! Perunasato jäi niin pieneksi, ettei tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, mutta päivän pointti oli varmaan muutenkin kaukana perunasadosta. Mekin pääsimme koko perhe reen kyytiin. Mutkissa piti oikein pitää molemmilla käsillä laidoista kiinni ja puristaa jaloilla lapsia lähemmäs! :D

 

 

 

Aina kun missä tahansa yhteyksissä tulee puhe yhteisöstä, minulle tulee mieleen nämä perunannostotalkoot. Ihan aina, enkä muista olenko missään muuten kokenut niin suurta yhteisöllisyyttä. Silloin kun asetuimme tänne Turun seudulle, mietin paljon jäävätkö lapsemme paitsi sellaisesta yhteisöllisyydestä, jossa suku on lähellä ja kantaa. Sehän tuntuu puhuttavan tänä päivänä laajemminkin, kun ihmiset muuttavat koulutuksen ja työn perässä kauas synnyinsijoiltaan. Ehkä siksi tykkään tästä meidän kylästä niin paljon. Eihän tämä kylä sukua tee, mutta minulle on jotenkin tärkeää, että on olemassa sellainen kyläyhteisö, jossa toisten elämästä ja lapsista ollaan kiinnostuneita. Sellaisella hyvällä tavalla.

 

Kaiken kaikkiaan, kyllä taas muistui, että perinteet ovat tärkeitä! Lapset odottivat perunannostoa kovasti, ja nyt he sitä vasta odottavatkin, kun tietävät mitä se oikeasti tarkoittaa. Ennakkoajatus oli varmaan samaa kuin omalla pikku kasvimaallamme, kuokkimista ja löytämisen iloa.

 

Rentouttavaa sunnuntaita ja viikonlopun jatkoa!

 

FB | IG

 

Katri

Perjantaiparhaat

October 7, 2016, 11:24 am

≫ Next: Ikimuistoja

≪ Previous: Ennevvanhaammaalla

$

0

0

Viikko pulkassa, vapaafiilis ilmassa. Lapset laskevat päiviä syysloman kylpyläreissuun ja kieltämättä tuntuu ihan hienolta viettää itsekin ensimmäistä kertaa miniloma syysloman aikaan. Aika sumplimista kyllä on, kun koululaisilla on 17 vapaapäivää tänä lukuvuonna! Millä ihmiset oikein järjestävät nämä koululaisten lomat? Ja vielä pitäisi taikoa jostain päiviä kahden ja puolen kuukauden kesälomaan..

 

 

 No, se ei ole nyt tämän hetken murhe, joulun välipäiviin asti ollaan saatu jo sumplittua. Ja hyvähän se on, että koululaisilla on lomaa, kyllä lapset sitä tarvitsevatkin. Järjestelykysymyksiä ne kai ovat.. Onko näihin lomajärjestelyihin jotain kokeneempien vinkkejä? Meidän ekaluokkalainen ei ole ollut vielä lainkaan yksin, koska on kulkuongelmien vuoksi iltapäiväkerhossa siihen asti kun haetaan.

Perjantai-illoissa on aina oma minilomanalkutunnelmansa.. Vedetään löysät päälle ja syödään jotain vähän viikonloppumaista. Tänä syksynä olen kyllä oikein loistanut perjantaiemäntänä nappaamalla pari kertaa kaupasta mukaan ihan ranskalaisia ja nakkeja. Kaukana omista herkuista, mutta uskotte varmaan sen lasten tuuletuksen kun kuulevat, mitä illalla on ruoaksi?! :)

Lapset laittavat teekutsut pystyyn ja kissakin saatiin sisälle syysviimasta. Hän on ryhtynyt ihan ulkokissaksi ja tulee kyllä hienosti sisään, kun vihellellään, mutta pari kertaa on jäänyt koko yöksi ulos ja kyllä silloin on ollut vaikea nukahtaa...

 

Heikkouteni kukkiin ja kynttilöihin ei tänäkään vuonna jättänyt rauhaan, vaan hypisteltyäni noita karheita ruukkuja Maskun Mimosan kukassa tuntui, että tarvitsen niiden rouheat pinnat kotiin. Samoin tuon lyhdyn, joka on sopivan maalainen meille, mutta ei kuitenkaan liian romanttinen. Tosi kiva, että monissa kukkakaupoissa on nykyään mukavan erilainen, pieni valikoima sisustusjuttuja.

 

Ja illan tähtihetki, oman herkkukipon kanssa sohvalle ja Vain elämää. Ihan tajuttoman hyviä muuten nuo Fazerin uudet suklaapallerot, joissa on mansikkaa sisällä.

 

Oli mulla ihan muitakin juttuja jo melkein valmiina, mutta kun nämä tekstit luonnollisimmin lähtevät kuvista, ja tänään tuli napattua tällaisia, niin taas mentiin ihan höpöhöpöjutuilla... :) Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

 

FB | IG

 

Katri

Ikimuistoja

October 8, 2016, 9:33 pm

≫ Next: Buustia kerrakseen

≪ Previous: Perjantaiparhaat

$

0

0

 

 

 

Keskustelu päiväkodin pihalla erään puolitutun perheen äidin kanssa:

 

"Hei mun on pitänyt monta kertaa kysyä, mutta siis valokuvaatko sä?"

"Öö, no joo.."

"Otatko sä perhekuvia?"

"Öö, kyyyyllä mä voin ottaa, mutta korostan, että en ole sitten mikään ammattilainen!"

Siitä sitten sovittiin kuvauspäivä ja paikaksi läheiset linnanrauniot, koska perhe käy siellä usein ritarileikkien merkeissä. He eivät halunneet missään nimessä studiokuvausta, ja ilmeisesti oli myös vähän huoli siitä, miten perheen pienimmät suostuisivat perinteiseen kuvaukseen, ja tuntuisiko studiokuvaus muutenkaan luontevalta. Niin sitten uskalsin kokeilla perhekuvaustakin, ja sehän oli ihan huippua!!

Minua jännitti tietysti tosi paljon se, saanko poikiin hyvän kontaktin ja saanko ylipäätään kuviin ketään, tai mitään mielenkiintoa ja tarinallisuutta. Neljä ihmistä, ja varsinkin ne kaksi pienintä painoivat ihan sata lasissa eri suuntiin koko ajan! Ihan hyvän hyötyliikunnan sain itsekin, ja aikamoisiin akrobatioihin piti joustaa tosi nopeasti. Opin tästä keikasta paljon, erityisesti että perhekuvaus on heittäytymistä, ideointia ja ennenkaikkea ennakointia. Kuten tietty muussakin valokuvauksessa a ja o on ennakointi, mutta tuntuu että näissä saisi olla vielä puoli sekuntia enemmän edellä. Perhekuviin olisi kuitenkin tarkoitus saada myös koko perhe yhdessä, ja se olikin helpommin sanottu kuin tehty! Kahden melko rauhallisen tyttölapsen äitinä en osannut kuvitellakaan, miten paljon vauhtia voi olla.. Ja siis todella, tuon meidän vauhtipään meno ei ole vielä mitään tähän ralliin verrattuna.. :D

 

 

Monipuolisessa miljöössä on ihana kuvata, koska erilaisia lokaatioita löytyy joka puolelta ja liikkuminen tuo myös elämää kuviin, mutta tietysti se tuo oman haasteensa hahmottaa paikkoja, tilanteita ja kuvakulmia nopeasti. Tuntui, että olisin ollut ihan liekeissä, nautin siitä samanaikaisesta suunnittelusta, leikistä, ohjauksesta ja kuvauksesta ihan suunnattomasti. Juu, leikistä, koska lapset saa parhaiten mukaan heittäytymällä itsekin mielikuvitusmaahan. Tämäntyyppisistä actionkuvauksista tykkään, koska silloin ihmiset ovat usein luontevimmillaan, ja erityisesti lapsista saa taltioitua juuri ne todellisimmat ilmeet ja eleet, jotka piirtyvät verkkokalvoille arjessakin. Arvelisin, että tällaisista "realitykuvista", jää aika mieleenpainuvat muistot, kun kuvista pystyy palauttamaan mieleen sen lasten kikatuksen ja leveän maitohampaiden täyttämän hymyn. Tällaisissa toimintakuvissa olen enemmän omalla kentällä, mutta sen sijaan minulla on tosi paljon opettelua mallin ohjaamisessa...

 

 

Voi kun oli kaunis syyspäivä, joita on osunut tälle syksylle kyllä ruhtinaallisesti muutenkin! Ajoitimme kuvauksen niin, että saisimme auringon viimeisten säteiden ihanan pehmeän valon, ja se meni juuri nappiin... Suuret kiitokset tälle perheelle heittäytymisestä ja luotosta siihen, että saisin teille kivat kuvamuistot, sekä tietysti kuvien julkaisuoikeudesta. <3

 

Mitäs te lukijat muuten, tykkäisittekö nähdä näitä valokuvausjuttuja, ja lukea pohdintojani tällä saralla kehittymisestä blogissa enemmänkin?

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille!

 

FB | IG

 

Katri

---

Buustia kerrakseen

October 9, 2016, 8:35 pm

≫ Next: Vaatteiden ostamisen vaikeus - ja helpotus

≪ Previous: Ikimuistoja

$

0

0

Nyt en tiedä mitä minulle on tapahtunut, mutta alkaa taas olla virtaa! Tämä omituinen vireystila on aiheuttanut monenlaisia lieveilmiöitä ja ihmetystäkin kanssaihmisissä... Liekö osuutta eräänlaisilla vitamiinivalmisteilla, tai sitten vain lumevaikutusta, mutta aivan sama minulle. Pääasia, että virtaa löytyy. Älkää kysykö mitä vedän, sillä en kehtaa vielä kertoa. Nimittäin olen jo kuullut hihittelyjä asian suhteen aina kun on tullut puheeksi että mistä se energia nyt kumpuaa...

Joka tapauksessa, en ole vähään aikaan laittanut edes kunnolla viikonloppuaamiaista. Puurot ja leivät, ja sohvalle teekupin kanssa, siihen olen kyennyt ennen kuin olen saanut koneen käyntiin. Nyt heräsin virkeänä (ja herään muuten arkiaamuisinkin virkeämpänä) ja tuli heti sellainen fiilis että voisi leipoa jotain. Selasin Maku-lehtiä ja sain ajatuksen omenapannareista, joita sitten teinkin siskoni legendaarisella ohjeella sillä aikaa, kun lapset katsoivat aamuohjelmia. Mies vielä nukkui, ja pöytää kattaessani muistin, että ehkä voisin antaa nyt tuon pikkulahjan, jonka hankin jo kuukausi sitten mutta olen vain unohtanut antaa. Laitoin lautaselle ja se herättikin hämmennystä ihan sopivasti... Lahja oli kyllä paperipussissa keittiön pöydälläkin pari viikkoa, mutta ei mitään mennyt tonkimaan..

Laatikon sisällöstä lisää myöhemmin.. Boxi itsessäänkin oli niin nätti että aion kyllä ottaa sen omaan käyttöön! Pannukakut upposivat kuin kuumille kiville, ja katsellessani lautasille valuvaa vaahterasiirappia varasin itselleni viimeisen letun, jotta saan siitä kuvan. :) E kysyi jo, että koska niitä pannukakkuja saisi seuraavan kerran..

Jostain pinnan alta olen löytänyt myös kokkausinnon taas! Ostin syksyn alussa Maku-lehden, jonka kansi huusi kasvisruokaekstraa ja innostuksissani ostin myös seuraavan lehden. Olen selannut reseptit monta kertaa vesi kielellä ja tehnyt viikkoruokalistaa, ja nyt päätin, että edes yksi uusi resepti viikossa otetaan kokeiluun. Tartuin jopa lehtimyyjän tyrkkyyn kun hän Makua kauppasi pikkujoulunumero edellä ja lupasi vielä Unelmien Joulu-lehden kylkiäsiksi. Kyllä siinä muijaa vietiin...

Päivän ruoka ei kyllä liittynyt ruokalehti-inspiraatioihini, vaan oli sitä tuttua ja turvallista viikonloppuruokaa, kalaa ja lisukkeita. Turska on helppoa laittaa ja edullista kuhaan ja siikaan verrattuna. Perunamuusi on tietty aina yhtä herkkua.. Minä aina haaveilen, että kattilan pohjasta kauhaisemalla löytyisi vielä oikein kunnon voisulakohta.. Nyt kysymys voisi kuulua, miksi en vaan laita sellaista voisilmää, minähän sen muusin melkein aina teen! :) :)

Sunnuntai antoi ihan parastaan, oli aikaa touhuta pihalla ja olla vaan. Tyhjensin muuten kellarinkin puuskissani! Peräkärryllinen turhaa tavaraa, osa jo edellisten omistajien ajoilta. Nyt sinne mahtuu sisään kunnolla, ja vähemmät tavarat on järjestetty hyllyille. Tuota en todellakaan olisi uskonut tapahtuvan. Seuraavaksi on vuorossa autotalli, jotta sinne jatkossa mahtuisi edes toinen auto...

Illan tullen kävin vielä joogassa, ja voi miten vahvaksi ja energiseksi tunsinkin itseni! Se on ihan huima tunne, kun tajuaa kehittyneensä sekä fyysisesti vahvemmaksi, että pääsevänsä myös mentaalisesti syvempiin tiloihin. Olen käynyt nyt jonkin aikaa Turun keskustassa Pure Movella, ja joka kerran jälkeen tekee mieli huudahtaa niille opettajille kiitokset ihan loistavasta tunnista! Aika usein olen kyllä sanonutkin, kiitos ei pahene vaikka sitä jakaa... Salissa on melkein aina lisälämmittimet päällä ja asteita reippaasti yli 30, joten hiki virtaa sen verran, että täytyy kotona aina pyyhkiä kunnolla. Nyt ostin myös ihan joogapyyhkeen, vaikka sisäinen Marie Kondoni mutisikin, tarvitsenko todella joogalle omaa pyyhettä. Mutta kyllä, se on juuri joogamaton kokoinen, ja pyyhkeen pohjassa on nystyrät, jotta se pysyy paikallaan maton päällä. Hikiset kädet eivät pidä matolla ilman pyyhettä, ja on ikävää jos joutuu keskittymään otteen pysymiseen eikä harjoitukseen..

No huh, tekstiäkin tuli niin että hengästyttää! 

Energiaa teillekin uuteen viikkoon! Ai niin, älkää nyt hämääntykö julkaisuajankohdasta ja pelätkö että olen ihan maanisena jo aamuyöllä kirjoittelemassa, postaus on ajastettu aamuun, kun meni sen verran myöhään kirjoittelu. :)

FB | IG

Katri

Vaatteiden ostamisen vaikeus - ja helpotus

October 12, 2016, 10:07 am

≫ Next: Aamiaispannarit

≪ Previous: Buustia kerrakseen

$

0

0

Minä olen ihan toivoton vaateasioissa.. Tai ehkä ei voi sanoa toivoton, koska se vaikuttaisi siltä että asialle ei pystyisi tekemään mitään. Sanotaan pikemminkin, että se vaan on alue, joka ei jaksa minua kiinnostaa. Haluaisin kyllä olla pukeutumisesta kiinnostunut, ja totta puhuen usein mietin, että ehkä jopa pitäisi olla, ainakin työlookista.

Olen ehkä jollain tapaa löytänyt oman makuni, mutta toisaalta olen kuulemma liiankin kriittinen sen suhteen, mikä minulle sopii ja mikä muka ei. Kuvittelen näkeväni rekistä tai ihan vaan paitaa olkapäistä roikottamalla, että ei se kuitenkaan sovi. Tarvitsisin varmaan oikein pukeutumisneuvojan konsultaation. Ehkä jopa pikemminkin henkilökohtaisen vaateshoppailijan, kuten eräs työkaveri minulle tuhahti kun valitin, että en ehdi enkä jaksa lähteä vaatekaupoille. Hän ihmetteli, miksi en sitten tilaa verkkokaupoista, mutta tyrmäsin senkin sillä, että olen päivittäin paljon koneella muutenkin töissä, ja iltaisin kuvien käsittelyn ja myös tämän blogin merkeissä. Verkkokauppojen ongelma minulle on lisäksi se, että valikoimaa on liikaa. En jaksa sitä loputonta selailua, ja varsinkin siellä tyrmään kaikki pelkän kuvan perusteella. 

Jos jostain, niin ajastani olen tarkka, enkä halua kuluttaa sitä haahuillen kaupoissa, enkä toisaalta selaillen loputonta kuvavirtaa erilaisista vaatteista, joista en osaa kuitenkaan nähdä, miten ne sopisivat muiden vaatteiden kanssa. En osaa hahmottaa, mikä sopii yhteen, ja varsinkin kengät tuottavat minulle päänvaivaa. Jätän esimerkiksi ostamatta hameita, koska en osaa ajatella millaisten kenkien kanssa ne sopisivat. Arvostan nykyään tosi paljon palvelua ja kysyn yleensä apua jo ennen kuin minulle tullaan sitä tarjoamaan. Se säästää aikaa hurjasti! Hyvässä liikkeessä myyjä ehdottaa minulle sellaisia vaihtoehtoja, joita en olisi itse kokeillut, ja sovituskopissa hihkun ilosta löytäessäni jotain erilaista ja minulle sopivaa.

Teija oli taas "catwalkilla" kuin kotonaan

Pari viikkoa sitten lähdin mukaan Åblogien iltaan naantalilaiseen vaateliikkeeseen, Capri Collectioniin ihan siitä syystä, että olisi tilaisuus saada inspiraatiota ja vinkkejä, ja oikeasti pakko antaa hetki sille vaatekaapin miettimiselle ja täydennyksellekin. Kukaan ei edes uskoisi, miten vähän housuja minulla on, joten mustat housut olivat ainakin hankintalistalla... Kurkin vähän CC:n sivuja ja vaikutti ihan mukavasti minun tyyliseltä, klassiselta, mutta kuitenkin myös rennolta. Kiinnostusta herätti entisestään samoissa tiloissa oleva Kukkakauppa Kastanja, joka lupasi meille pienen sidontaopastuksen. 

Ilmeisesti muidenkin ongelma on se, että vaatteita katsotaan vain rekissä ja todetaan, että njaa, ei näytä oikein miltään eikä ainakaan minulle sovi, sillä meille oli järjestetty oikein muotinäytös! Näimme kymmenisen erilaista asua upeiden naisten päällä, ja minähän otin tilanteesta heti kopin ja sovittelin muotinäytöksen jälkeen niin innoissani, etten meinannut muistaa napata mitään haukattavaa! Löysinkin itselleni alla olevassa kuvassa näkyvän kietaisutakin, ja ylimmässä kuvassa Anniinalla näkyvän mustan hihattoman paidan. Lisäksi valkoisen paidan ja ne mustat housut, joissa on kivat nahkaiset yksityiskohdat sisäreiden saumoissa ja taskuissa vähän ilmettä. Kietaisutakki on muuten Kukkakauppa Kastanjan omistajan Tanja päällä. Upeita ja rohkeita yrittäjänaisia molemmat, Miia (ylimmässä kuvassa Anniinan kanssa) ja Tanja! Nyt huomaan, että Tanja kyllä kantaa tuon takin paljon upeammin kuin minä, ei uskoisi samaksi takiksi!! :D Täytyypä oikein kietoa se kunnolla seuraavalla kerralla..

Napakymppi reissu siis minulle! Sain viettää kivaa iltaa ja tuli tehtyä ne ostokset pitkästä aikaa, eikä tarvinnut haahuilla pitkin kauppoja. Huomasin, että CC:n vaatteissa on usein joku pieni juju, josta vaatteeseen tulee vähän ilmettä, esimerkiksi leikkaus tai jokin erilainen yksityiskohta. Sekin on yksi syy, miksi niin harvoin ostan vaatteita, kun en jaksa syttyä niistä samanlaisista vaatteista, joita on joka ketjuliike pullollaan. Illan lopuksi oli vielä tilaisuus päästä kuvattavaksi oikein ammattilaiskuvaajan linssille uudet kuteet päällä, mutta enhän minä kehdannut mennä... Mikä siinäkin on, ettei osaa lainkaan olla luontevasti kameran toisella puolella??

Sinä syyskuisena iltana oli vielä mukavan lämmin, kun lähdimme myöhään kohti kotia juuri oikeiden ostosten kanssa. Totesin, että täytyy varmaan alkaa aina välillä töistä lähtiessä poiketa Naantalin kautta, vaikkei ole sitten mitenkään kotimatkan varrella, sillä siellähän saa samalla sekä viherterapiaa, että vaatekriisit selätettyä.. Mikä olisi hei parempi viikonlopun alku, kuin hakea perjantaikukat ja saman oven takaa jotain pientä kotiin tai päälle? Virkistävää, jotain erilaista, ihana myymälä!

Meillä alkoi muuten syysloma! Lähdetään vähän kylpylöimään pariksi päiväksi, ihan tähän kotikaupunkiin, mutta tuntuu kyllä ihan lomalta jo pelkkä ajatuskin. Hyvää loppuviikkoa teillekin!

FB | IG

Katri

Aamiaispannarit

October 14, 2016, 9:13 pm

≫ Next: Työpisteen muodonmuutos

≪ Previous: Vaatteiden ostamisen vaikeus - ja helpotus

$

0

0

Syyslomahan on hyvä hetki tehdä aamusta vähän spesiaalimpi.. Viime sunnuntain kuvissa vilahti pannukakkuja ja ohjetta toivottiin, joten päätin laittaa sen heti jakoon etten unohda. Julkaisuhetkellä me taidamme olla hotelliaamiaisella, mutta kyllä nämä pannarit vetävät aika hyvin vertoja.. :)

 

 

Resepti on siskoltani, joka aina välillä kotona teki aamiaiseksi pikku pannukakkuja. Meinasin muuten kehittää itselleni pienen kolmenkympin kriisin, kun tajusin, että siitä on melkein viisitoista vuotta aikaa.. Tai oikeastaan olin tähän järkytykseen herännyt jo aiemmin tällä viikolla kun meinasin ajaa ojaan kuullessani radiosta mainoksen, että Radio Suomipop on viihdyttänyt suomalalaisia jo viidentoista vuoden ajan. Muistan sen ajan, kun suomipop oli uusi, koska kävin viikonlopputöissä huoltoasemalla ja siellä soi Suomipop. Siis 15 vuotta!! Puolet elämästäni! Ei hyvänen aika.. Silloin kolahti. No, en usko että tästä sen suurempaa kriisiä minulle aiheutuu. Koen kuitenkin saaneeni enemmän kuin olisin voinut toivoa, näin nuoreksi. On se vaan aina yhtä hätkähdyttävää pysähtyä hetkeksi ajattelemaan ajan kulua.

 

 

 

No pitemmittä löpinöittä, ohje tulee tässä:

 

Amerikkalaiset pannukakut // Pancakes n. 15 kpl

 

2,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

(1 tl kanelia, jos laitat omenaa)

1/3 dl sokeria

1/2 tl suolaa

1 muna

2 dl maitoa

2 rkl sulatettua voita

 

(1-2 raastettua omenaa)

 

Sekoita kulhossa ensin kuivat aineet, sitten lisää maito, muna, voisula ja vielä halutessasi raastettua omenaa. Paista parin ruokalusikallisen kokoisia pikkupannukakkuja pannulla.

 

 

Kannattaa paistaa kaikki heti, koska muuten on vaarana, että ne hupenevat paistotahdissa, ja jäät itse ilman.. Herkullisia viikonloppuaamuja!

 

FB | IG

 

Katri

Työpisteen muodonmuutos

October 15, 2016, 9:50 pm

≫ Next: Huuruissa

≪ Previous: Aamiaispannarit

$

0

0

Joskus on niin kiva nähdä oma kotinsa ihan toisella tavalla. Niin helposti jumiutuu tuttuihin juttuihin, eikä edes näe, miten voisi asioita uudistaa. Minun on tarkoitus tehdä ihan kunnon työpiste itselleni yläkertaan, koska ruokapöytä kuvienkäsittelypaikkana kahden näytön kanssa ei vaan oikein toimi enää kun tätä hommaa on suhteellisen paljon. Aion hankkia tai tehdä sinne isomman ja syvemmän työpöydän, ja samalla siirtää meikkauspisteeni jonnekin muualle. Tällä hetkellä siis yläkerran työpiste toimittaa siis enemmänkin "kampauspöydän" virkaa. Tästä aiemmasta postauksesta voi kurkata, mikä on pöydän todellinen tila nyt ennen kuin saan syvemmän työpöydän.

 

 

Teimme Anniinan kanssa vähän aikaa sitten pari stailausta ja kuvausta meillä (näitä LEMPIvisionsin projekteja), ja en olisi millään halunnut purkaa meidän työpisteellä vallinnutta harmoniaa! Yleensä työnjakomme menee niin, että Anniina hoitaa tavaroiden pyörittelyn ja sen stailausosuuden, minä osallistun siihen jonkin verran ja katson, miltä asiat näyttävät linssin läpi mistäkin kuvakulmasta, ja tietty hoidan kuvauksen ja kuvien käsittelyn.

 

 

 

Olemme saaneet tehdä monien tilojen stailauksia Laatikkokaupalle, ja tuntuu, että uusia ideoita laatikoiden käyttöön tulee koko ajan! Työpisteellä näkyy myös toisen asiakkaamme, Imageroad'n tuotantoa, tuo taulu seinällä ja kortti mustalla muistitaululla. Tällä hetkellä työn alla on hieman erilaisia tuotekuvia, nimittäin työvaatteita! Kyllä, luitte oikein, haasteita otetaan vastaan ja niihin vastataan!

 

Tätä työpistettä ennen olimme samana päivänä tehneet lastenhuoneen, joka olikin vähän isompi projekti, mutta niin ihana tehdä myös! Siitäkin stailauksesta löytyy kuvat LEMPIvisionsin galleriasta. Ja tiheämmin päivittyvät LEMPIn Instagram ja Facebook, jos haluatte seurailla projekteja.. :)

 

Mukavaa sunnuntaipäivää!

 

FB | IG

 

Katri

Huuruissa

October 19, 2016, 11:06 am

≫ Next: Sunnuntairennot

≪ Previous: Työpisteen muodonmuutos

$

0

0

Näissä jooganjälkeisissä hyvänmielenhuuruissa on taas löytynyt niin paljon syitä iloon. Syvään iloon! Oli ihana tulla lämmitettyyn kotiin ja napata kirmaavat lapset syliin, tehdä herkkuruokaa ihan vaan itselle ja käydä samalla läpi päivän touhut toisten syödessä jo iltapalaa. Sängyn vierellä silittelin tavallista pidempään ja kuiskin miten kovin rakastan, vaikka aina ne ihmettelevät miksi puhun samoja aina... Eikä poskiakaan saisi niin kauheasti pussata.. Ystäväni ponnisti eilen maailmaan kolmannen lapsensa, ja ajatukset ovat kovasti pyörineet elämän ihmeessä. Olen muistellut sitä kamaluutta ja ihanuutta, joka syntymän ympärillä pyörii, ja niitä pyöreitä pehmeitä muotoja joista vauvat on tehty... Älkää nyt käsittäkö väärin, nämä huurut eivät ole sen paremmin hormoonihuuruja kuin enteitäkään! :) Ehkä vain myötäelämistä, ja hyvänmielenaatoksia..

Kaiken kukkuraksi törmäsin näihin supersuloisiin kuviin siirtäessäni tämän päivän kuvia kamerasta koneelle.. <3 (Pääsin tänään töissä kuvaamaan meidän opiskelijoiden tuotoksia erääseen kirjaan, ihanan erilaista!) Mutta siis babykuvat ovat alkusyksynä meillä otettu, kyseessä on kummitytöistämme tuorein ja sinisilmäisin... Hän oli juuri täyttänyt 6 kk, joten tarkoituksena oli ottaa puolivuotiskuvat, joissa tuon ikäinen olisi elementissään. Liikkeelle lähdössä, kaikkea kohti pitää kurotella ja oli asia mikä hyvänsä, niin suuhunhan se menee..

Hiiiih! Tähän pitäisi nyt saada sellainen hymiö jolla silmät säkenöi sydämiä! 

No joo, nyt yritän rauhoittua, mutta tämän hyvän fiiliksen yritän kyllä säilyttää loppuviikkoon. Odottelen, kun mies tulee lentopallosta ja päästään saunaan. Sitä ennen palaan hetkeksi arkisiin askareisiin ja tyhjennän tiskikoneen, raivaan eteisen ja katson aamun vaatteet valmiiksi. Tai no, viimeinen voi olla jo liikaa ennakoitu, ei kuulu luonteeseen.. Hyvää loppuviikkoa!

FB | IG

Katri